Jueves Santona eli Kiiras Torstaina oli Kristuksen hautajaiset, joten kaikki naiset olivat pukeutuneina mustiin. Heillä oli myös perinteen mukaan päässään musta pitsihuntu kun miehet pukeutuivat mustaan pukuun.
Torstain on pääsiäisviikon tärkein ja luonnollisesti kiireisin päivä töissä. Kaupunki oli täynnä ihmisiä ja jos sattui liikkumaan kadulla samaan aikaan kun pääsiäiskulkueet, liikkuminen mihin tahansa suuntaan saattoi olla mahdotonta ja siksi työmatkaankin piti varata ainakin tunti lisäaikaa.
Kaupungilla oli aivan hirvittävä hulina. Töihin lähtiessäni minulla oli visio siitä, mitä laittaisin päälle asiakaspalvelutehtäviin. Se oli joka aamun haaste PR-hommissa. Sitten kun puen silitettyä hametta ylleni, lähtee vetoketju sijoiltaan.Voi sitä epätoivoa kun en löytänyt ainoita mustia housujani tai toista hametta, jota en tosin halunnut pukea ylleni. Minut valtasi epätoivon lisäksi valtava koti-ikävä ja yhtäkkiä tajusin kuinka rankat nämä 3 kuukautta ovat olleet. Ensimmäistä kertaa harjoittelun aikana purskahdin loputtomaan itkuun ja minusta tuntui, etten voi mennä töihin. Myöhästyin 45 minuuttia.
Töihin saapuessani ymmärsin, että minua harmitti eniten se, että joka ikisen aamun stressin aiheeni oli se, mitä pukisin päälle töihin kun pitää näyttää hyvältä ja asialliselta. Minua ärsytti aivan suunnattomasti myös se, ettei johtaja ikinä löytänyt aikaa keskustella kanssani työvuoroista, sillä olin halunnut jo pitkän aikaa vaihtaa respaan. Nyt minulla on luvassa vielä yksi viikko PR-iltaa ja sitten TOIVOTTAVASTI hän päästää minut respaan harjottemaan check-outia ja muuta tärkeää, joka on jäänyt vähemmälle näinä viikkoina.
Huomenna vanhempani saapuvat tapaamaan minua ja olen super onnellinen siitä! 4 päivää vapaata ja sukulaisvierailu virkistävät varmasti alakuloisen mielen ja sitten onkaan enää 6 viikkoa jäljellä! Yuhuuuuuu!
